Mikä kuvaa sinua parhaiten?
Harjoittelija
Oletko alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelija? Palkalliset harjoittelijamme hoitavat oman projektinsa alusta loppuun ja saavat tukea matkan varrella.
Oppisopimus
Onko sinulla muuta kokemusta kuin perinteinen korkeakoulu? Palkallisen oppisopimusohjelmamme kautta pääset ratkaisemaan ongelmia, jotka vaikuttavat suoraan Twitchiin.
Vastavalmistunut
Riippumatta siitä, oletko vastavalmistunut vai pian valmistumassa, haluamme jutella kanssasi!
Tapaa tiimimme
Tom on työskennellyt opiskelijoiden kanssa jo yli kymmenen vuotta ja haluaa auttaa opiskelijoita löytämään oman päämääränsä työurallaan. Tom pitää kovasti harjoittelijoidemme valmentamisesta ja haluaa auttaa heitä toteuttamaan työhön ja ammattiinsa liittyvät tavoitteet niin Twitchissä kuin sen ulkopuolellakin. Kun Tom ei ole työpaikalla, hänet löytää kuntoilemasta, hiihtämästä Tahoejärvellä tai metsästämästä jääkahvia.
Alexin ura kattaa niin tapahtumasuunnittelun kuin yhteisön rakentamisenkin, mutta tärkeimmäksi hän kokee uran alkuvaiheessa olevien työntekijöiden rekrytoinnin. Hän johtaa Twitchin oppisopimusohjelmaa sekä ei-traditionaalisia palkkausaloitteita ja nauttii mahdollisuudesta auttaa uusia lahjakkuuksia pääsemään alkuun urallaan. Vapaa-ajallaan Alex matkustaa, laittaa ruokaa ja viettää aikaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa.
Harjoittelijaohjelma
Harjoittelijaohjelmamme on avoin kaikille korkeakouluopiskelijoille ja intensiivikoulutuksen kävijöille, joilla on vielä vuosi jäljellä opiskelua. Kesäharjoittelupaikkamme auttavat opiskelijoita hiomaan taitojaan, oppimaan kokeneilta tiimitovereilta ja tutustumaan uramahdollisuuksiin Twitchissä. Harjoittelupaikat ovat avoinna vain kesäisin ja pohjoisamerikkalaisille opiskelijoille.

Applications are Closed

*Internships are only available to students in North America.

Suljettu

Kappastone-projekti

Harjoittelijaohjelmamme perusta ovat Capstone-projektit (Kappastone), joiden omistajina harjoittelijat toimivat projektien alusta loppuun. Projektit tehdään yhteistyössä oikeiden yritysten kanssa. Harjoittelijat pääsevät hyödyntämään luokassa saamiaan oppeja todellisessa työympäristössä ja ansaitsevat samalla opintopisteitä (kunkin oppilaitoksen vaatimusten mukaisesti).

Yhteistyöpelaamista

Harjoittelijat tekevät yhteistyötä muiden kaltaistensa harjoittelijoiden kanssa ryhmissä, joiden tavoitteina on urakehitys, teknologiaan tutustuminen ynnä muu. Kun Twitch-harjoittelukausi päättyy kesän lopulla, harjoittelija on päässyt verkostoitumaan monipuolisesti vertaistensa kanssa.

Omistautuneita mentoreja

Koko harjoittelukauden ajan tukena ovat mentori ja johtaja. Johtajan avulla voidaan määritellä projekti, ja mentori auttaa kehittämään taitoja. Lisäksi tarjolla on mahdollisuus hyödyntää kiltakohtaisia ja alumnikohtaisia mentorointiryhmiä.

Vinkkejä hakijoille
Harjoittelupaikka voi olla innostavan uuden seikkailun alku, mutta joskus haastatteluprosessi voi tuntua hankalalta koitokselta. Tässä muutamia Uran alku ‑tiimimme vinkkejä, joiden avulla voit olla parhaimmillasi kaikissa haastatteluprosessin vaiheissa.
Taso 1: Koodaushaaste
Harjoittelutehtäväsi alkaa rytinällä: aluksi on luvassa koodaushaaste. Kyseessä on 60 minuuttia kestävä verkkoarviointi, jossa saat koodata haluamallasi kielellä ja näyttää meille taitosi.
Taso 2: Rekrytoijakeskustelu
Matkasi alkaa toden teolla 15–30 minuuttia kestävällä puhelulla harjoittelijatiimimme kanssa. Muistatko Katyn ylempää? Tämä on hän. Yksi puhelun tavoitteista on tarkistaa, että osaamisalueesi sopivat avoimiin harjoittelupaikkoihimme. Sen lisäksi tämä on meidän tilaisuutemme tutustua sinuun paremmin kuin pelkän CV:n kautta, ja mikä yhtä tärkeää, tilaisuus sinulle tutustua meihin. Esitä siis kysymyksiä yrityskulttuuristamme ja ohjelmastamme. * Onko sinulla esteettömyystarpeita, joihin toivoisit meiltä tukea palkkausprosessin aikana? Jos se sinulle sopii, kerro asiasta rekrytoijallesi mahdollisimman varhain, jotta voimme tukea sinua parhaamme mukaan.*
Taso 3: Lähivalmistautuminen
Et voi suorittaa tehtävääsi ilman oikeanlaista valmistautumista ja viisaita neuvoja. Valmennamme sinua hiukan, jotta voit edetä lähihaastatteluihin luottavaisin mielin. ** Tässä on muutamia yleisiä vinkkejä: ** * Käytä STAR-metodia (Situation, Task, Action ja Result eli tilanne, tehtävä, toimi ja tulos) ja luo jäsennelty ja hyvin muotoiltu vastaus. * Voit lukea lisää STAR-metodista täältä. Nopea yhteenveto STAR-metodista: kuvaile suorittamaasi tilannetta tai tehtävää, selitä tavoite, johon yritit päästä, kuvaile kaikki läpikäymäsi vaiheet tavoitteen saavuttamiseksi ja kerro lopuksi lopputulos ja asiat, jotka opit tehtävää suorittaessasi. * Käy läpi Twitchin arvot. * Kertaa tietorakenteet ja algoritmien perusteet. Toinen haastatteluista keskittyy ymmärrykseesi tietorakenteiden käsitteistä ja toinen keskittyy enemmän koodaustaitoihisi.
Taso 4: Lähihaastattelut
Lopulta olemme saavuttaneet viimeisen tason. Vedä syvään henkeä, sillä olet kulkenut pitkän matkan. Lähihaastattelut ovat kaksi 60 minuutin haastattelua, jotka koostuvat lyhyestä behavioraalisesta osuudesta, jota seuraa noin 40–50 minuutin tekninen osuus. Harjoittelijakandidaatteja haastattelee jäsen sellaisesta tiimistä, johon otetaan harjoittelija seuraavana kesänä, joskaan haastateltava ei välttämättä päädy juuri kyseisen haastattelijan tiimiin. Kaikki haastattelijat kuitenkin kysyvät samankaltaisia teknisiä kysymyksiä ja osaavat vastata haastateltavan kysymyksiin harjoittelijan elämästä Twitchissä. Kysymykset vaihtelevat teknisistä käyttäytymiskeskeisiin, jotta tiimiläisesi saavat paremman kuvan kokemuksestasi, potentiaalistasi ja arvoistasi. Olet myös itse haastattelijana, joten varaudu esittämään kysymyksiä tehtävästä, päivittäisistä toimista, tiimistä ja yrityskulttuurista. Lähitapaamiset tapahtuvat tällä hetkellä etänä (ei hätää, pääset silti virtuaaliselle toimistokierrokselle). Osapuolten saatavuudesta riippuen ne saatetaan hajauttaa parin päivän ajalle.
Minä kuuluin rakennustuotetiimiin, joka toimii pääsääntöisesti sisäisten infrastruktuurityökalujen parissa. Tunsin itseni alusta alkaen tiimin jäseneksi enkä vain harjoittelijaksi. Kaikki rohkaisivat minua kysymään kysymyksiä ja ottamaan osaa. Mikä on erilaista Twitch-harjoittelussa? Projektit, joissa olet mukana, ovat todellisia tuoteprojekteja, jotka vaikuttavat yhtiöön pitkällä tähtäimellä. Joskus pääset jopa näkemään oman tuotteesi verkkosivustolla! Sellainen vaikutusmahdollisuus on hyvin innostavaa – on tärkeää tietää, että työlläni on oikeasti merkitystä.
Mia Stroud, Georgia State University
Kehitysinsinööriharjoittelija (kesä 2020)
Opin olemaan sujut epämukavan olon kanssa, sillä silloin kun on epämukavaa, tietää, että on uuden parissa oppimassa ja kasvamassa. Tiimini ja mentorini olivat aina kannustavia ja halukkaita istumaan alas ja perkaamaan yksityiskohtia kanssani. Twitchin tiivis yhteisö näkyy myös harjoittelijaohjelmassa. Minusta oli mahtavaa päästä tutustumaan muihin ryhmäni ihmisiin. Aloitin työt Twitchillä kokopäiväisesti yhdeksän kuukautta sitten ja jään vieläkin usein istuskelemaan vanhojen ryhmäläisteni kanssa kokemuksistamme harjoittelijoina ja työntekijöinä.
Iris Manriquez, California State University, Monterey Bay
Videojakelutiimin harjoittelija (kesä 2019)
Minä olin ohjelmistosuunnittelun harjoittelija ja kuuluin rakennustuotetiimiin, joka toimii sisäisten infrastruktuurityökalujen parissa. Tunsin itseni tervetulleeksi alusta alkaen, ja kaikki halusivat minun onnistuvan – pääsimme jopa tapaamaan Twitchin johtotiimin jäseniä. Tärkein asia, jonka opin harjoitteluaikanani Twitchissä oli se, että koskaan ei pidä lopettaa oppimista. Aina on tilaisuus hyödyntää uusia taitoja tai mahdollisuus tehostaa toimintatapoja.
Justin Mullins, University of Maryland, College Park
Ohjelmistosuunnittelun harjoittelija (kesä 2020)
Vastavalmistuneet
Tutkintoharjoittelijaohjelma
Tutkintoharjoittelijaohjelmamme luotiin tukemaan ja kehittämään harjoittelijoita, jotka opiskelevat soveltavaa tiedettä tai oikeustiedettä.  Tutkinto-opiskelijana pääset soveltamaan tutkimustaitojasi ja tietoasi tosimaailman haasteissa, joita kohtaamme päivittäin. Riippumatta siitä, autatko meitä rakentamaan aiempaa parempaa luonnollisen kielen käsittelyjärjestelmää vai neuvotko meitä lakiasioissa, työsi vaikuttaa suoraan miljoonista käyttäjistä koostuvaan yhteisöömme. Tutkintoharjoittelupaikat ovat avoimia vain pohjoisamerikkalaisille hakijoille.

Paikat ovat nyt haettavissa! Lue lisätietoja ja hae nyt .

Tutkintoharjoittelupaikat ovat avoimia pohjoisamerikkalaisille opiskelijoille.

Avaa

Soveltavan tieteen tutkintomahdollisuudet

Soveltavan tieteen tutkintoharjoittelijana työskentelet datavetoisten koneoppimisratkaisujen parissa. Tutkimuksesi ja työsi auttaa miljoonista käyttäjistä koostuvaa yhteisöämme luomaan entistä enemmän unohtumattomia hetkiä yhdessä. Työskentelet jonkin seuraavista aiheista parissa: luonnollisen kielen käsittely (NLP), suositukset, semanttinen haku, luokittelu/kategorisointi, poikkeuksien havainnointi, ennustaminen ja turvallisuus sekä HCI / sosiaalinen tietojenkäsittely.

Oikeustieteen tutkintomahdollisuudet

Twitchissä pääset tekemisiin niin lakiasioiden kuin huipputekniikan kanssa. Liityt dynaamiseen lakitiimiin ja tukiryhmiin, jotka toimivat markkinoinnin ja suunnittelun lisäksi monilla muilla Twitchin alueilla, ja käsittelet aiheita, kuten bränditurvallisuus, mainonta ja yksityisyys. Lakiasiakumppanina autat tiimejämme kehittämään harkittuja strategioita ja pienentämään juridisia riskejä. Saat runsaasti kokemusta talon lakiosastolta ja autat muovaamaan työntekijöidemme, sisällöntuottajiemme ja katsojiemme kokemuksia.

Omistautuneita mentoreja

Riippumatta siitä, oletko oikeustieteen vai soveltavan tieteen tutkintoa suorittava harjoittelija, sinua tukee mentori ja esihenkilö koko harjoittelujakson ajan. Teet myös yhteistyötä vertaistesi kanssa, opiskelet teach-back-menetelmällä ja osallistut johtajuusluennoille.

Oppisopimusohjelma
Oppisopimusohjelma
Oppisopimusohjelmamme on luotu tukemaan ja kehittämään työntekijäkandidaatteja, joiden koulutustausta on muualla kuin korkeakoulussa. Ohjelmalla pyrimme luomaan tasa-arvoisia työllistymismahdollisuuksia tietotekniikan alalla. Oppisopimuspaikat ovat tarjolla vain yhdysvaltalaisille hakijoille.

​​Oppisopimushaku ei ole tällä hetkellä käynnissä.

Lue lisää harjoittelumahdollisuuksista Onramp-sivullamme!

Oppisopimuspaikat ovat tarjolla vain pohjoisamerikkalaisille hakijoille.

Suljettu

Kaikki taustat huomioidaan

Teemme yhteistyötä kokemustaustoiltaan erilaisten harjoittelijoiden kanssa riippumatta heidän aiemmasta koulutuksestaan tai työkokemuksestaan. Näihin kuuluvat opinnot intensiivikoulutuksissa, verkkokoulutusohjelmissa ja kansalaisopistoissa tai itsenäinen opiskelu.

Käytännön kokemusta

Harjoittelukausi alkaa neljä viikkoa kestävällä käytännön koulutuksella, jossa tutustutaan Twitchin työtapoihin ja painotetaan yhteistyötä sekä ketterää kehitystä. Koulutuksen jälkeen alkaa kuusi kuukautta kestävä harjoittelukausi, jonka tavoitteena on johdattaa harjoittelija menestyvälle uralle teknologia-alalla!

Työhön sijoittaminen

Harjoittelija pääsee heti työn touhuun, kun hänet sijoitetaan uuteen Twitch-tiimiinsä. Tukena on myös mentori koko harjoituskauden ajan. Suoritetun harjoituskauden päätteeksi menestyneille harjoittelijoille voidaan tarjota täysipäiväinen paikka Twitchillä.

Vastavalmistuneet
Vastavalmistunut
Vaikka meillä ei olekaan omaa ohjelmaa vastavalmistuneille, aloitustason työtehtävämme sopivat erinomaisesti tuoreille osaajille.

Internship applications are open! Apply for next year’s internships on our Job Board or Untapped pages.